Valtiovarainministeriön virkapuheenvuoro Luota tulevaan ottaa kantaa kuntien määrän vähentämistarpeeseen. Puheenvuorossa katsotaan, että nykyisellä kunta- ja tehtävärakenteella ei voida kuntien eriytymiskehityksen vuoksi jatkaa. Tavoitteena on elinvoimaiset ja taloudellisesti kantokykyiset kunnat, jotka pystyvät hoitamaan tehtävänsä ja järjestämään lakisääteiset palvelut. Vaihtoehdoksi voi muussa tapauksessa tulla joidenkin tehtävien siirto kunnilta hyvinvointialueille tai valtiolle.
Näkemys on ymmärrettävä mutta kovin suppea. Perustuslain mukainen kuntien itsehallinto ja kuntalain mukainen kunnan toimiala antavat kunnalle selvästi laajemman roolin kuin vain lakisääteisten tehtävien tai järjestämisvastuun hoitaminen. Näkemys kuvastaa ajattelua, jossa kunta nähdään valtionhallinnolle alisteisena tehtävien toteuttajana.
Virkapuheenvuoron perusteella kuntien tehtäviä koottaisiin nykyistä laajemmiksi kokonaisuuksiksi ja säätämällä velvoittavista järjestämiskriteereistä. Tämän katsotaan kannustavan voimakkaasti kuntia vapaaehtoisiin kuntaliitoksiin. Vaikka puheenvuorossa todetaan yhdistymisten suorien taloudellisten vaikutusten jäävän pieniksi, julkisen talouden vahvistamispotentiaalin katsotaan olevan jopa 220 miljoonaa euroa.
Hyvin kiinnostava ja ajankohtainen osa puheenvuoroa käsittelee kasvun edellytyksiä uudessa maailmassa. Myönteistä on se, että julkisen talouden sopeuttamisen ei katsota yksin riittävän, vaan sen lisäksi tarvitaan myös nopeampaa tuottavuus- ja talouskasvua. Tässäkin osuudessa käsitellään lähinnä valtion roolia kasvupolitiikassa. Kuntien rooli kasvupolitiikassa jää tässä tarkastelussa lähes näkymättömäksi. Se näkyy korkeintaan välillisesti luvituksessa ja julkisissa hankinnoissa. Miksi paikallistalous puuttuu kasvupolitiikasta, koska yritysten investoinnit tehdään kuitenkin kuntatasolla?
Olen saanut olla paikallishallinnon palveluksessa koko työurani ja nähnyt lakisääteisten velvoitteiden huipputason sekä sen voimakkaan vähenemisen sote-uudistuksen myötä. Näin myös mitä työllisyyspalvelujen kuntaa laajempi järjestämisvastuu käytännössä tarkoitti. Olen koko työurani tehnyt yhteistyötä lukemattomien luottamushenkilöiden kanssa ja tiedän, että heitä ei niihin tehtäviin vetänyt halu toteuttaa kuuliaisesti valtion antamia velvoitteita. Paikallisen päätöksenteon tasolla eri puolueet löytävät yhteiset intressit aivan eri tavalla kuin valtakunnan politiikassa.
Kunnat eivät ole valtiolle alisteinen ja yhtenäinen ryhmä tai edes jaettavissa menestyviin ja heikosti menestyviin kuntiin. Samantyyppisetkin kehyskunnat ja seutukaupungit tai aluerakenteeltaan yhdenvertaisetkin kunnat ovat paikallistaloudeltaan hyvin erilaisia. Toisilla voi olla vahva yrityskanta, toisilla vahva asema työssäkäyntialueella mutta silti kotitalouksien asema voi olla erilainen. Riippuvuussuhteet ovat hyvin erilaisia. Kuntataloudessa päähuomio kohdistuu kuntatalouden menestymiseen mutta liian usein muita paikallistalouden osia ei tarkastella lainkaan, vaikka juuri niistä muodostuu kestävä pohja kuntataloudelle.
Näyttää valitettavasti siltä, että paikallishallinnon ja kunnan rooli on kadotettu viimeistään sote-uudistuksen jälkeen. Tämä ei koske vain valtionhallintoa, se näyttää koskevan kuntia itseäänkin. Elinvoimakunnan olemusta ei ole löydetty. Siitä kertoo kuntavaalien äänestysaktiivisuus, joka ylittää vain niukasti 50 prosenttia.
Mielestäni ratkaisua pitäisi hakea ”kuntien evoluutiosta.” En tarkoita ”luonnonvalintaa” seuraavien kymmenien tai sadan vuoden kuluessa, vaan jo muutaman valtuustokauden tähtäimellä. Erilaiset kunnat tarjoavat erilaiset potentiaalit, jotka myös muuttuvat ajassa. Kunta, josta kuusi vuotta sitten lopetti suuri, työllistävä tehdas, vaikutti tuhoon tuomitulta. Tänään tuo sama kunta on uusimman kasvun voimakkaana toteuttajana sillä aiemmalla infralla. Olen aivan varma, että jos käyttäisimme nykyistä enemmän aikaa kuntien erilaisten potentiaalien esiin nostamiseen, löytäisimme toimenpiteitä, joilla vauhditettaisiin taloudellista kehitystä valtakunnallisella tasolla. Kuntien monimuotoisuus ei ole aina ongelma, se on myös rikkaus. Ei näitä mahdollisuuksia kaikille kunnille löydetä ja on mahdollisuuksia, jotka kannattaa toteuttaa vain suurempana kokonaisuutena. Silloin kuntarakenteen evoluutiolle on luontevammat itsehallintoon perustuvat ajurit kuin valtiovallan määrittelemät järjestämiskriteerit. Jos menemme suoraan vahvoihin järjestämiskriteereihin, menetämme varmasti merkittävän osan potentiaalistamme.
Ainakin yhdestä asiasta olen samaa mieltä valtiovarainministeriön virkapuheenvuoron kanssa. Meidän pitää löytää toimintatapa, joka oikeasti luo luottamusta tulevaan. Lähtemättä eläkeikäkeskusteluun, juuri nuoret sitä luottamusta tarvitsevat.
Vastaa