Kunnista puhutaan joko yhtenä kokonaisuutena tai sitten niitä ryhmitellään suuriin kaupunkeihin, kehyskuntiin/-kaupunkeihin, seutukaupunkeihin ja pieniin kuntiin. Myös kehyskunnista puhutaan usein yhtenä samanlaisena kuntaryhmänä. Niitä yhdistävät sijainti suuren tai keskisuuren kaupungin ympärillä, työssäkäyntiyhteydet keskuskaupunkiin ja usein myös muuta maata myönteisempi väestökehitys.
Kehyskunnat eivät kuitenkaan ole taloudellisesti yhdenmukainen joukko. Kaksi suunnilleen samankokoista ja yhtä lähellä samaa keskuskaupunkia sijaitsevaa kuntaa voivat olla paikallistalouksina hyvin erilaisia. Toisessa voi olla vahva teollinen yrityskanta ja paljon työpaikkoja. Toinen voi olla ennen kaikkea houkutteleva asuinpaikka, josta suuri osa työvoimasta käy töissä keskuskaupungissa. Kolmas voi yhdistää molempia ominaisuuksia.
Väestönkasvu ei vielä kerro, miten paikallistalous toimii
Varsinkin kehyskuntien menestystä arvioidaan helposti väestönkasvun, rakentamisen ja verotulojen perusteella. Ne ovat tärkeitä mittareita, mutta ne kertovat vain osan kokonaisuudesta.
Liian vähälle huomiolle jää kunnan alueella toimiva yritystalous. Yritykset tuottavat liikevaihtoa, työllistävät ihmisiä, investoivat ja maksavat veroja ja työpaikat puolestaan synnyttävät työssäkäyntivirtoja kuntarajojen yli.
Kotitalouksilla on oma taloutensa ja niiden tulot, ostovoima ja työmarkkina-asema vaikuttavat paikalliseen kysyntään ja lopulta myös kunnan veropohjaan.
Nykyisin jää liian vähälle huomiolle se, että kuntatalous on tässä kokonaisuudessa vain yksi osa paikallistaloutta, ei koko paikallistalous.
Asumiskunta vai työpaikkakunta?
Kehyskunnan kannalta yksi kiinnostavimmista kysymyksistä on sen asema osana kaupunkiseudun työmarkkinoita. Kuinka paljon kunnassa on työpaikkoja suhteessa siellä asuvaan työvoimaan? Kuinka suuri osa asukkaista käy muualla töissä? Entä kuinka paljon kunnan yrityksiin ja muihin työpaikkoihin tullaan naapurikunnista? Jo nämä kysymykset voivat muuttaa kuvaa kunnasta. Onko työllisyysalueuudistus johtanut siihen, että kuntakohtaista tarkastelua ei enää tehdä?
Voimakkaasti keskuskaupunkiin suuntautuva työssäkäynti ei välttämättä ole heikkous. Se voi kertoa kunnan vetovoimasta asuinpaikkana ja pääsystä suuren työmarkkina-alueen mahdollisuuksiin. Toisaalta vahva oma työpaikkakanta voi tehdä kehyskunnasta itsenäisemmän paikallistalouden ja samalla merkittävän osan koko kaupunkiseudun tuotannollista rakennetta.
Siksi ei ole olemassa yhtä yleispätevää tai muita parempaa kehyskunnan talousmallia.
Sama sijaintietu voi tuottaa erilaisen lopputuloksen
Keskuskaupungin läheisyys tarjoaa kunnille kiistattomia mahdollisuuksia, mutta kunnat hyödyntävät niitä eri tavoin. Sijainti lisää mahdollisuuksia, mutta se ei yksin ratkaise kunnan kehitystä.
Yhdessä kunnassa saavutettavuus voi näkyä uusina asukkaina ja asuntorakentamisena. Toisessa se houkuttelee yrityksiä ja investointeja. Kolmannessa logistinen sijainti, teollinen perinne tai vapaa yritystonttitarjonta voi synnyttää aivan omanlaisensa yritysrakenteen.
Juuri siksi saman kaupunkiseudun kehyskuntien vertaaminen on kiinnostavaa. Vertailun tarkoituksena ei tarvitse olla kuntien asettaminen paremmuusjärjestykseen, kuten helposti tapahtuu. Olennaisempaa on tunnistaa, millä tavalla kukin kunta toimii osana seudun paikallistaloutta. Pelkästään kuntatalouksien tarkastelu ei siihen riitä.
Neljä taloutta muodostavat paikallistalouden kokonaisuuden
Kuntataloutta suurempi paikallistalous on kehittämäni REPO-ajattelun lähtökohta. REPO eli Rakenteiden elinvoimapotentiaali ei lähde oletuksesta, että kaikille kehyskunnille (tai muillekaan kunnille) olisi olemassa samanlainen kasvun tai elinvoiman resepti. Ensin pitää ymmärtää seuraavat oman kunnan paikallistalouden rakenteet ja erityispiirteet. Oheinen kuva havainnollistaa rakennetta.
REPO-ajattelussa paikallistaloutta tarkastellaan neljän toisiinsa vaikuttavan kokonaisuuden kautta.
Yritystalous kertoo kunnan alueella tapahtuvan yritystoiminnan koosta, rakenteesta ja kehityksestä.
Työmarkkinat ja työssäkäynti kertovat, missä työpaikat sijaitsevat, missä ihmiset käyvät työssä ja millaisen toiminnallisen alueen kunta muodostaa ympäristönsä kanssa.
Kotitalouksien talous kertoo asukkaiden tuloista, ostovoimasta ja taloudellisesta asemasta.
Kuntatalous kertoo kuntaorganisaation taloudesta ja sen mahdollisuuksista tuottaa palveluja ja tehdä tulevaisuuden investointeja.
Kun nämä neljä näkökulmaa yhdistetään, kuva kunnasta voi näyttää hyvin erilaiselta kuin pelkkien väestö- tai kuntatalouslukujen perusteella.
Millainen kehyskunta te olette?
Missä paikallistalouden osassa kunta on erityisen vahva? Mistä se on riippuvainen? Millainen asema sillä on kaupunkiseudun työmarkkinoilla? Ja ennen kaikkea: missä sijaitsee sellainen potentiaali, jota nykyisessä kehittämisessä ei vielä hyödynnetä?
Samanlaiselta näyttävät kehyskunnat voivat antaa näihin kysymyksiin hyvin erilaiset vastaukset. Nykyisistä tilinpäätöksistä tai talousarvioista ei löydy näiden kysymysten pohdintaa tai vastauksia. Niiden näkökulma on kuntataloudessa eli kokonaisuuden yhdessä osassa.
Menestyäkseen kunta tarvitsee vahvistuvan kuntatalouden, joka syntyy menestyvän paikallistalouden tuloksena, ei päinvastoin.
Siksi perustavanlaatuinen kysymys kuuluu: Millainen paikallistalous meidän kuntamme oikeastaan on? Vasta tätä kautta pääsemme oikeisiin, tarvittaviin toimenpiteisiin. Repo-analyysi pystyy vainuamaan jokaisen kunnan paikallistalouden rakenteiden erityispiirteet.
Vastaa