Elinvoima ei löydy tilastosta, se löytyy paikan ymmärtämisestä.
Edellisissä kirjoituksissani olen käsitellyt elinvoimaa kasvun, olosuhteiden ja tietoisten valintojen näkökulmasta. Moni saattaa silti kysyä: Miten nämä elinvoiman osatekijät saadaan näkyviin käytännössä?
Kuntia sijoitetaan jatkuvasti erilaisiin paremmuusjärjestyksiin taloudellisen aseman, väestökehityksen, verotulojen ja jopa elinvoiman perusteella. Mittareita riittää. Tilastollinen vertailu on hyödyllinen työkalu mutta se ei vielä kerro, mitä omassa kunnassa pitäisi tehdä.
Vaikka kunta sijoittuisi vertailun kärkipäähän tai häntäpäähän, vastaus kysymykseen: ”Mihin meidän pitäisi suunnata toimenpiteet?” jää usein avoimeksi.
Suomessa kunnista on valtava määrä tietoa, joten ongelma ei ole tiedon puute. Ongelma on sen kokoaminen oman kunnan kannalta merkitykselliseksi kokonaisuudeksi. Elinvoiman kannalta ratkaisevaa ei ole yksittäinen tunnusluku, vaan se, millaiset lähtökohdat aluerakenne ja yhdyskuntarakenne asettavat.
Aluerakenne ei ole vain taustatekijä, se on kehityksen lähtökohta. On aivan eri asia:
- olla osa laajaa työssäkäyntialuetta
- olla yritystaloudelta vahva
- olla logistinen solmukohta
- energia- ja luonnonvararesursseiltaan vahva
- olla hajautuneen asuntokannan ja pitkien etäisyyksien kunta
Nämä eivät ole vain tilastollisia ja kiveenhakattuja ominaisuuksia.
Ne määrittävät investointien, palveluverkon, yritystoiminnan ja asumisen reunaehdot. Kun tähän yhdistetään kunnan oma toiminta kuten kaavoitus, investoinnit, elinkeinopolitiikka, yhteistyö syntyy todellinen kuva elinvoimapotentiaalista.
Kolme kysymystä, joihin kunnan pitäisi vastata
1. Miltä meidän aluerakenteellinen asemamme näyttää nyt ja mihin suuntaan se muuttuu?
2. Tukeeko nykyinen yhdyskuntarakenteemme strategista suuntaamme vai hidastaako se sitä?
3. Kohdistuvatko toimenpiteemme niihin tekijöihin, joilla on suurin vaikutus pitkällä aikavälillä?
Vasta näiden kysymysten jälkeen on mielekästä puhua vertailuryhmistä tai mittareista. Elinvoima ei ole sijoitus listalla, vaan kyky käyttää omaa asemaa viisaasti.
Kaikki kunnat eivät voi olla kasvukeskuksia. Kaikki eivät voi olla logistisia solmukohtia. Mutta jokaisella kunnalla on paikka aluerakenteessa. Se ei ole pysyvä ja muuttumaton ominaisuus, vaan merkitykset muuttuvat, kuten olen edellä todennut.
Kysymys kuuluu: ymmärtääkö kunta oman paikkansa ja hyödyntääkö ja uudistaako se sitä systemaattisesti hyväkseen?
Paikkaan perustuvan elinvoimapotentiaalin kehitystyötä tehdessäni olen jo tunnistanut eri kuntatyypit, tutkinut kuntien taajama-alueita ja niiden asemakaavoituksen asetta ja hajautuneisuutta. Kuntien taajama-alueen mediaani on 14 km2 ja suurimman kolmanneksen muodostavat kunnat, joiden taajaman suuruus on yli 23 km2. Kun tarkastelu kohdistetaan asemakaavoitettuun taajamaan, puhutaan huomattavasti vielä pienemmistä pinta-aloista! Tähän kun liitetään monet muut rakenteen ja palveluiden tiedot, on aivan selvää, että aito elinvoima rakennetaan paikan ymmärtämisen perusteella.
Vastaa